White

Somerolla rakentamisen perustustyöt käynnissä

Somerolla rakentamisen perustustyöt käynnissä

Somerolle Svenssonintien varteen rakennetaan uutta KTO:n asumisyksikköä. Rakennuksen perustustyöt ovat parhaillaan käynnissä, ja näillä näkymin asumisyksikkö valmistuu vuoden 2023 elokuun alkupuolella.

– Tarve sekä toive uudelle asumisyksikölle on tullut Someron suunnalta. Uutta yksikköä ja lisäystä Someron nykyiseen palvelutarjoomaan on toivottu somerolaisten keskuudessa jo pidemmän aikaa, kertoo vs. asumispalvelujen johtaja Maiju Salonen.

Syksyllä 2023 valmistuvaan yksikköön muuttaa 15 asukasta. Henkilökunnan rekrytointi käynnistyy keväällä.

– Uusi yksikkö tulee tarjoamaan kodin viidelletoista kehitysvammaiselle henkilölle, joilla on tarve ympärivuorokautiselle tuelle. Asukkaille tarjottava tuki, hoito ja ohjaus määritellään kunkin asukkaan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Projektin vahvuutena on ollut sujuva sekä tiivis yhteistyö eri toimijoiden kesken, ja tästä onkin hyvä jatkaa toteutusta edelleen, Salonen sanoo.

Svenssonintie 19:ssä ovensa avaava asumisyksikkö on KTO:n ensimmäinen asumisyksikkö Somerolla. Muut 17 asumisyksikköä sijaitsevat Kaarinassa, Kemiönsaaressa, Laitilassa, Liedossa, Loimaalla, Mynämäellä, Paimiossa, Sauvossa ja Turussa.


Teksti lainattu KTO:n sivuilla. Linkki alkuperäiseen artikkeliin:  Somerolle rakennetaan uutta asumisyksikköä – KTO-VS


Lisää rakennushankkeesta:                                                      Somerolle rakentuu MVH:n uusi 15 asunnon talo – MVH

 

MVH-Kiinteistöhallinnointi Oy

Kasarmikatu 36 (4. kerros)

00130 Helsinki

© 2021 Copyright MVH